TEKIJÄN ALKUSANAT

Aloittaessani sankarini Joukon elämäntarinan olen hieman ymmällä. Nimittäin: vaikka sanonkin Joukoa sankarikseni, tiedän varsin hyvin, ettei hän ole suinkaan mikään suuri mies ja sen vuoksi aavistan etukäteen, että seuraavanlaiset kysymykset ovat välttämättömiä: Missä suhteessa teidän Joukonne on niin erinomainen, että valitsitte hänet sankariksenne? Mitä sankarillista hän on tehnyt? Kuka hänet tuntee ja minkä vuoksi? Miksi minun, lukijan on, on tuhlattava aikaa hänen elämänsä tapahtumien tarkastelemiseen?
Viimeinen kysymys on kohtalokkain, sillä siihen voin vastata vain: - Ehkä itse keksitte sen romaanista. Entäpä jos lukee romaanin eikä keksikään, eikä suostu myöntämään minun Joukoni merkittävyyttä? Sanon näin, koska surukseni uumoilen niin käyvän. Minun mielestäni hän on huomattava, mutta epäilen suuresti onnistunko todistamaan sen lukijalle. Asian laita on niin, että hän ehkä on toimiva henkilö, mutta henkilö, joka on piirteiltään hämärä ja epäselvä. Yksi seikka on kuitenkin jokseenkin varma. Tämä mies on kummallinen, suorastaan hassu.
Tarkkanäköinen lukija on tietysti jo kauan sitten arvannut ja harmittelee nyt, miksi hän tuhlaisi kallisarvoista aikaansa. Tutustuttuaan alkuun, lukija voi päättää itse kannattaako ryhtyä lukemaan eteenpäin. Tietenkään kukaan ei ole sidottu mihinkään, luettuaan alun kirjan voi heittää menemään sen koommin sitä enää aukaisematta. On kuitenkin sellaisia hienotunteisia lukijoita, jotka haluavat lukea kirjan loppuun. Tässä on koko esipuhe. Olen kanssanne samaa mieltä, että se on tarpeeton, mutta koska se on kirjoitettu niin jääköön tähän.
Ja nyt työhön.

Ensimmäinen luku

Svidrigailovin oli onnistunut eräiden tuttavuuksien avulla löytää henkilöitä, joiden toimesta hän oli voinut sijoittaa kaikki kolme orpoa sangen kunnollisiin huoltoloihin; heitä varten talletetut rahat olivat tällöin olleet melkoisena apuna, koska sellaisia orpoja, joilla on pääomaa, on paljon helpompi sijoittaa kuin täysin varattomia.